Betonia vaurioittavat pääasiassa pakkanen ja teräskorroosio. Vauriot etenevät alkuvaiheessa rakenteen sisällä siten , että betonin kuntoa ei usein voida paljaalla silmällä havaita.
Parvekkeiden lasittamisella on suuri merkitys parvekerakenteiden säilyvyyteen käytettävyyteen. Lasitukset pienentävät tutkimusten mukaan parvekerakenteen kosteusrasitusta. Lasitusten avulla parvekkeiden käyttöikä pitenee ja tarvittavat korjaukset vähenee. Myös käyttömukavuus ympäri vuoden lisääntyy huomattavasti.
Parvekerakenteille pitää tehdä huoltokorjauksia säännöllisin väliajoin, sillä jos rakenteiden huoltoa on laiminlyöty, huoltokorjauksella saadaan vain muutamia vuosia lisää ennen perusteellisempaa korjausta.
Kun vauriot tulevat näkyviin parvekkeissa, on korjaustarve jo yleensä kohtalaisen laaja. Ensimmäisiä näkyviä vaurioita ovat esimerkiksi raudotteiden ruostuminen, pakkasrapautumisesta syntyneet lohkeamat ja maalipintojen hilseily.
Kun vauriot ovat riittävän laajat on parvekerakenteiden perusteellinen korjaus tarpeen. Se tarkoittaa yleensä kattavia hiekkapuhallus-, betonikorjaus- ja pinnoitetöitä. Pitkälle päässyt betonirakenteiden kunnon heikkeneminen voi johtaa parvekerakenteiden kokonaisvaltaiseen uusimistarpeeseen.
Tätä kallista ja asukkaita haittaavaa työtä voidaan pitkittää vain säännöllisellä huollolla.
Kun vauriot parvekkeissa ovat edenneet pitkälle, ei säilyttävän korjauksen tekeminen ole taloudellisesti tai teknisesti kannattavaa. Vaurioiden määrä on suuri ja korjauskustannukset huomattavia. Usein myös korjausten tekninen käyttöikä jää pitkälle vaurioituneessa rakenteessa lyhyeksi. Säilyttävien korjaustoimenpiteiden käyttöiän tulisi olla vähintään 10 vuotta.
Parvekkeiden uusiminen tarkoittaa vanhojen rakenteiden purkamista ja uusien rakentamista joko vanhojen kaltaisina tai muutetuilla teknisillä ratkaisuilla. Uudet parvekkeet voidaan usein tehdä alkuperäisiä suurempina, ja uusilla parvekkeilla voidaan vaikuttaa myös rakennuksen arkkitehtuuriin. Rakennushistoriallisesti tai kaupunkikuvallisesti merkittävissä kohteissa parvekkeiden muodon muuttaminen ei aina ole mahdollista.
Vastaamme yhteydenottoihin seuraavan kolmen arkipäivän aikana.
Salaoja- ja hulevesikorjaukset (monessa kohteessa, esim. Ruukinranta, Kaarinan Lampaankääpä, Espoon Harjuviita, Nunnanharju, Pitkäkatu 43)
Ikkuna- ja ovi uusinnat (useissa kohteissa)
Vesikatteen uusinnat/pinnoitukset/muutostyöt (useissa kohteissa)
Sisäänkäyntien ja liiketilaikkunoiden uusinnat
Räystäsrakenteiden korjaus (Sepänsirkka, useita muita)
Pihatyöt, asfaltoinnit (mm. Mannilantie 10, Metsäjyvä, Pitkäkatu 43)
LVIS-uusinnat ja IV-säätöjä (mm. Affarscentrum, Nummelan Mäntytie 5)
Tekniikkakuilun rakentaminen (Affarscentrum)
Ullakkotilan muutostyöt (LähiTapiola/Vanuntalo, Ursininkatu 7b)
As Oy Pitkäkatu 43 – Tuulettuva tiili/levyrappausjärjestelmä
Asunto Oy Pussitie – Betonityöt parvekkeilla
Asunto Oy Kallenraitti – Parvekesaneeraus
Olo Asunnot, Asunto Oy Stoltinkatu 6 – Raskaat parvekekorjaukset, lasitukset
As Oy Kaarinan Lampaankääpä – Parvekekorjaukset
As Oy Loimaan Veskola – Raskaat parvekekorjaukset
Kiinteistö Oy Affarscentrum/Vanuntalo – Parvekkeiden uusinta
As Oy Espoon Harjuviita – Parvekekorjaukset, lasitukset
As Oy Septimus – Parvekkeiden uusinnat
Kattava Oy/Asunto Oy Turun Karjalaisten talo – Ullakkoparvekkeiden korjaus
Bostads Ab Moberga – Parvekkeiden uusinta
As Oy Pitkäkatu 43 – Uudet elementtiparvekkeet
As Oy Gruftahus – Parvekkeiden uusiminen, lasitukset
As Oy Vattuniemenkatu 14 – Uudet elementtiparvekkeet
As Oy Nummelan Mäntytie 5 – Parveketaustaseinien lisäeristys
As Oy Ursininkatu 7b – Raskaat betonikorjaukset, lasitukset
As Oy Piispankatu – Parvekkeiden raskas korjaus
As Oy Kimmellinna – Parvekkeiden raskaat betonikorjaukset
As Oy Kaarinan Lampaankääpä – Betonikorjauksia
As Oy Ilmarinhovi – Betonikorjaus
As Oy Espoon Harjuviita – Sokkelien raskas betonikorjaus
As Oy Ursininkatu 7b – Raskaat betonikorjaukset
As Oy Piispankatu – Raskasbetonikorjaus
Asunto Oy Ruukinranta – Muuraus
Asunto Oy Nahkahousuntie 6 – Muuraus
Kiinteistö Oy Uudenmaanlinna – Huoltomaalaus
Asunto Oy Säästökallio – Huoltomaalaus
Asunto Oy Sairashuoneenkatu 24 – Huoltomaalaus
HOAS Klaneettitie 1-3 – Parvekkeiden ja sokkelien huoltomaalaus
As Oy Lausteentorni – Ikkunoiden huoltomaalaus
As Oy Regina – Parvekkeiden huoltomaalaus
YIT/Hamburger Börs – Maalaus
As Oy Ilmarinhovi – Huoltomaalaus
As Oy Patteriharju – Julkisivumaalaus
As Oy Merilevä – Julkisivu- ja parvekemaalaus
Asunto Oy Ruukinranta – Eristerappaus
Asunto Oy Nahkahousuntie 6 – Eristerappaus
Olo Asunnot, Asunto Oy Stoltinkatu 6 – Levyrappaus
Kiinteistö Oy Uudenmaanlinna – Uusintarappaus
Asunto Oy Helsingin Akvamariini – Levyrappaus
Asunto Oy Nunnanharju – Julkisivujen eristeet ja levytys
HOAS Klaneettitie 1-3 – Levyrappaus
As Oy Lausteentorni – Uusintarappaus, paikkarappaus
YIT/Hamburger Börs – Uusintarappaus
As Oy Patteriharju – Ohuteristerappaus, paikkarappaus
As Oy Metsäjyvä – Levyrappaus, keraaminen laatta
As Oy Merilevä – Eristerappaus
Bodstads Ab Moberga – Levyrappaus
As Oy Maalinauhantie 3 – Levyrappaus
As Oy Pitkäkatu 43 – Tuulettuva tiili/levyrappaus
As Oy Gruftahus – Levyrappaus
As Oy Vattuniemenkatu 14 – Tiililaatta-järjestelmä
As Oy Nummelan Mäntytie 5 – Levyrappaus, tiililaattaverhous
As Oy Ursininkatu 7b – Ohuteristerappaus
As Oy Piispankatu – Levyrappaus, kolmikerrosrappaus